differentiaali speedgolf pcy

(Slow)Speedgolfista lisäymmärrystä lajiin ja harjoitteluun

En ole koskaan nauttinut lenkeistä, viivajuoksuista tai 3000 metrin testeistä. Tasamaalla juokseminen on ollut itselle aikamoista pakkopullaa, aina. Toki tilanne muuttuu jos siihen juoksemiseen tuodaan pallo mukaan ja sitä vielä potkitaan tai lyödään. Silloin voi mennä tuntejakin pelien parissa ja niitä kuuluisia kilometrejä kertyy urakalla.

Olen aina liikkunut sen 4-5 kertaa viikossa eri pallopelien parissa. Sählyä, jääkiekkoa, jalkapalloa, tennistä ja nyt Porissakin mahdollista Padelia aikakausien mukaan.

Maaliskussa muuttui  kaikki ja pallopelien pelaamiseen tuli ikävä katkos. Maaliskuusta toukokuun loppuun oli aika hektistä aikaa Koronan aiheuttamien asioiden takia. En edes huomioinut näiden aina mukana olleiden pelien päättymistä. Huolestuttavinta oli näin jälkikäteen että en kerinnyt edes kaipaamaan.

Kesäkuun puolella avasin Suunnon oman palvelun ja heräsin karuun todellisuuteen. Olen aina tallettanut kaikki liikkumiskerrat, jotta niihin voi palata myöhemmin. Maaliskuun alussa muutamat pelit ja sen jälkeen ei mitään. En ollut liikkunut mitenkään muutamaa salikertaa lukuunottamatta. Karua.

Startti – LowSpeedGolf

Videolla Kyllösen “humoristinen” malli Speedgolfista…

Viime kesänä kävin muutaman kerran pelaamassa Yyterissä takaysin rauta seitsemällä ja hölkäten. Se oli heti mielenkiintoista mutta vielä silloin en päässyt asian ytimeen. Jotenkin asia vain jäi mutta ei hautautuneena.

Käsillä ollut karu hetki vei pohdintaan että voisiko tästä löytyä kipinää liikkumiseen. Unirytmin muuttaminen aikaiseen heräämiseen olisi mieleistä. Liikunnan voisi suorittaa heti aamulla aikaisin ja se ei olisi pois työajasta tai perheeltä. Muita plussia oli tietenkin raikas, happirikas aamu sekä miellyttävä nurmialusta juoksuun.

Tuumasta toimeen ja muutama eka viikko meni aika pitkälti kehon totuttamisella liikkumiseen ja hengästymiseen. Juokseminen pidettiin hitaassa hölkässä ja välillä ihan kävelyä. Matkan varrella tein aika paljon kaikenlaista oheistoimintaa ja liikkuvuusasioita. 

En ole Yyterissä vielä tavannut muita, jotka ovat olleet aamulla lenkillä, joten saan vielä pitää niin sanottua “hullun” leimaa. En oikeastaan edes antanut sijaa sellaisille asioille että mitä muut mahtavat ajatella. Päällimmäisenä oli kuitenkin oma liikkuminen ja hyvinvointi.

Hitaasti mutta kehittyen

Aika nopeasti keho pystyi ottamaan isompaa rasitusta vastaan ja tämän kautta aloin myös käymään muillakin lenkkipoluilla. Kyllä, siitä oli tullut hyvä tapa. Ja kyllä, myös hokihölkkää Katinkurun lenkillä. Väliin intervalleja ja muita erilaisilla rytmeillä tehtyjä lenkkejä. Pitkiä ja välillä palauttavia.

Kun keho oli totutettu liikkumiseen niin lenkeistä alkoi hiljalleen tulla entistä nautinnollisempia. Tämän kautta pystyin enemmän keskittymään itse pelaamiseen, havainnointiin ja lyöntisuoritukseen. Nyt alkoi myös avautua aivan uusia asioita ihan huomaamatta. Nämä ovat sellaisia asioita mitä jokaisen golfarin olisi syytä kokea.

Nyt en puhu auringon noususta, eläimien ja lintujen havaitsemisesta enkä kasteesta ruohon pinnalla. Nekin ovat erittäin hienoja asioita.

Rutiinit ja mentaali

Puhun pallon lyömisesta ja sen kautta avautuneista asioista. Uskallan väittää että lyön palloa huomattavasti paremmin vähän hengästyneenä, väsyneenä ja keho lämpimänä. Pituutta tulee myös sen reilun 10 metriä enemmän kuin normaalisti pelatessa. Tämä on erittäin mielinkiintoinen asia ja siihen varmaankin yhtenä osasyynä ovat ainakin seuraavat asiat:

  • Keho ja hermosto valmiina toimimaan
    • Lämpö -> Liikkuvuus
  • Rytmi
  • Nopeat rutiinit
  • Pallolla ollessa ei kerkeä ajattelemaan asioita
    • Alkuasento ja ote luonnolliset
    • Focus vain pallossa ja kohteessa

Omat rutiinit normikierroksella ovat muuttuneet aika paljon. Etenkin pystyn poistamaan kaikki turhat ajatukset ennen lyöntiä mielestä pois.

Taito

Olen juossut kaikki lenkit niin että minulla on kädessä vain rauta seitsemän mukana. Tällä lyödään kaikki lyönnit putteja myöden. Bunkkerissa hiekan hankala mutta toimii.

Tämä on taas tuonut mailankäyttöön todella paljon lisää ulottuvuuksia ja kehittänyt etenkin taitoa. Pelaaminen voidaankin helposti rinnastaa erinomaiseen differentiaali harjoitteluun.  Pitää lyödä kierteitä, matalaa ja korkeata ja vielä näiden kautta eri pituuksia. Välillä pitää lyödä tarkoituksella paksua tai ohkaista osumaa. Mielikuvitusta on saanut vapaasti käyttää kun on mietitty miten pallo saadaan pysähtymään griinille. Avauksien jälkeen jatkolyöntien paikat ovat olleet aika ideaalisia.  Aika vähän on joutunut lyömään palloa hankalista paikoista koska 90 prosenttisesti pallo on aina väylällä.

Joka aamu kun lenkki on edessä niin sitä oikein odottaa Yyteri Golfin väylää numero 15. Se on yleensä noin 110m oleva Par-3, jossa griini on todella kapea ja muotojakin löytyy. Tähän kun tulee pienen spurtin jälkeen hengästyneenä ja taiteilee pallon seiskalla griinille niin hyvä olo on taattu.

Pelistrategia

Iso asia mikä on myös avautunut yhdellä mailalla pelaamisessa on pelistrategia. Aika helposti sitä ottaa aina aika isoa mailaa käteen ja sen kautta yrittää pelata peliä itselleen helpoksi. Harvoin se ihan näin menee. Yyterin kenttä on lyhyehkö mutta vaatii todella tarkkaa pallon sijoittelua.

Olen koko kesän pelannut niin sanottua Par Bogey peliä. Ihan joka väylällä ei ole mahdollista saada palloa griinille niin että olisi kaksi puttia jäljellä. Se on kuitenkin aina mahdollista että jäljellä on lyhyt chippi ja putti jäljellä. Tämän kautta aika harvoin tulee tuplaa merkattua korttiin mikäli jaksaa vain keskittyä puttaamiseen. Puttaaminen on ainakin aluksi hankalaa rautamailalla mutta siihenkin tottuu nopeasti. SlowSpeedGolf  on kuitenkin tehnyt omaan peliin sen muutoksen että Yyterissä on todella harvoin kädessä edes Puu3. Pallon sijoitteluun on keskittynyt entistä enemmän ja tämän kautta pelaaminen on ollut entistä nautinnollisempaa.

Harrasta omalla tavalla

Uskalla lähteä kentälle vaikka sillä yhdellä mailalla. Jos juoksu ei suju niin kävele niin reippaasti kuin mahdollista. Kun saavutaan pallolle, katsotaan suunta ja lyönti lähti jo. Alussa ei kannata edes laskea lyöntejä. Pääasia on vajaan tunnin mittainen lenkki ja pieni hiki puserossa.

Toivonkin että kaikki Suomen golfseurat ja kentät toivottavat tulevaisuudessa kesäaamuisin slowspeedgolfarit / speedgolfarit kentille tervetulleiksi. Tämän muotoinen lajin harrastaminen avaa täysin uuden maailman golfin parista ja tuo sellaisia asioita eteen mitä ei ole edes voinut ajatella. 

Rohkeasti kokeilemaan!

Lisätietoja

Speedgolf Finland

Shopping Cart
Scroll to Top